Ajanvaraus


Ajanvaraus on puhelimitse helpointa: 040-5888285 tai Yhteystiedot-sivuston lomakkeella.

OTA YHTEYTTÄ

Kiropraktikko Terhi Pinomäki


Olen kiropraktikko Terhi Pinomäki. Olen aina halunnut tehdä työtäni terveydenhoidon parissa. Nukkeleikitkin pikkutyttönä olivat aina sairaalajuttuja äitini jalan jäljillä.


Käsistäni olen ollut luontaisesti melko näppärä. Muistan, kuinka automatkoilla takapenkiltä hieroin isäni hartioita matkaa tehdessämme ja olin kuulemma paras, kiitos isä! Lukiossa vielä suunnittelin lääkärin ammattia, mutta jotenkin erilaisuus ja ulkomailla opiskelu saivat rohkeasti lähtemään tuntemattomalle alalle. Koko Suomessa oli tuolloin 80-luvulla vain kymmenkunta koulutettua kiropraktikkoa.


Valmistuin Englannista Anglo-European College of Chiropracticista v. 1991. Olen ollut Turussa töissä siitä asti omalla vastaanotollani.

Koulutus

Kiropraktikon koulutus kestää 5 vuotta ja se on yliopistotason koulutus. Suomessa ei ole mahdollisuutta opiskella tätä alaa. Suomen Kiropraktikkoliiton jäsenet ovat kaikki kansainvälisen tutkinnon suorittaneita. Kiropraktikkojen koulutus vastaa esikliinisen vaiheen osalta lääkärikoulutuksen vaatimuksia. Kiropraktikko voi hoitaa potilasta ilman lääkärin lähetettä. Hän pystyy tekemään erotusdiagnoosin ja keskeinen osa hänen ammattitaitoaan on selvittää hoidon mahdolliset vasta-aiheet. Hoitokoulutuksen keskittyminen tuki- ja liikuntaelinvaivojen manuaalisiin hoitoihin antaa kiropraktikolle erinomaisen mahdollisuuden päästä hyviin hoitotuloksiin omalla erikoisalallaan.


Suomen Kiropraktikkoliiton jäsenillä on muiden Euroopan liittojen tapaan velvollisuus osallistua pakolliseen jatkuvaan koulutusohjelmaan. Vuoden 2008 alusta Suomessa ei saa enää käyttää kiropraktikon titteliä ilman hyväksyttyä koulutusta.

Share by: